Rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä on painotettu energiatehokkuus etusijalle -periaatteetta, mikä tarkoittaa, että aina suunnittelu- tai investointipäätöksiä tehtäessä etusijalle tulisi asettaa toimenpiteet, jotka vähentävät energiankulutusta kustannustehokkaimmin.
Kansalliset rakennusten perusparannussuunnitelmat (NBRP) ovat uusi strateginen väline vuoden 2024 uudelleenlaaditussa rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä (EPBD). Tavoitteena on muuttaa EU:n rakennukset erittäin energiatehokkaaksi ja vähähiiliseksi rakennuskannaksi vuoteen 2050 mennessä. NBRP- suunnitelmat ovat ensisijaiset strategiset työkalut, jolla saavutaan erittäin energiatehokkaan ja vähähiilisen rakennuskannan vaatimus vuoteen 2050 mennessä.
Jokaisen jäsenvaltion on asetettava yksityiskohtaiset tavoitteet vuosille 2030, 2040 ja 2050 sekä energiapolitiikat, toimenpiteet ja investointitarpeet nollapäästöisen rakennuskannan saavuttamiseksi. Ne ovat enemmän kuin vain visioasiakirjoja; ne ovat toteuttamiskelpoisia suunnitelmia, joissa on konkreettisia tavoitteita, välitavoitteita ja poliittisia toimenpiteitä.
Kansallisten rakennusten perusparannussuunnitelmien (NBRP) onnistumista mitataan käytännön tuloksilla: energiatehokkaammat rakennukset, pienemmät energialaskut, vähentyneet kasvihuonekaasupäästöt sekä terveellisemmät ja mukavammat sisäympäristöt EU:n kansalaisille. Näiden tulosten saavuttaminen edellyttää erilaisten haasteiden voittamista kuten rahoitus, työvoimapula sekä tarvittavien peruskorjausten valtava laajuus ja niiden hallinta.
Mutta, mitkä ovat ne ainekset, joiden avulla korjaussuunnitelma voidaan muuttaa toteutuskelpoiseksi kansalliseksi rakennusten perusparannussuunnitelmaksi, erityisesti asuinrakennuskannassa, jonka toteuttaminen on hankalinta?
Ensinnäkin meidän on ratkaistava rahoitushaaste. Teknologiaa energian säästämiseksi ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi on olemassa, mutta monet kerrostalot sijaitsevat vähemmän houkuttelevilla alueilla tai niitä omistavat pienituloiset ihmiset (kuten eläkeläiset), joilla on vaikeuksia rahoittaa tarvittavia remontteja. Joissakin rakennuksissa on paljon säästöpotentiaalia, mutta ne eivät voi saada lainoja, koska kiinteistön arvo on liian alhainen. Näihin tapauksiin rahoituksen varmistaminen, tukien tai takausten kautta on ehdottoman tärkeää.
Toiseksi meidän tulisi tarjota selkeitä, valmiiksi suunniteltuja remonttiratkaisupaketteja ja teknistä tukea rakennusten omistajille. Kerrostalojen remontoinnissa on useita vaihtoehtoja, joten on hyödyllistä tarjota ”valmiita” ratkaisuja, joista omistajat voivat helposti valita, ja jotka kattavat lämmön eristyksen, lämmitystapamuutokset, ilmanvaihdon parantaminen jne. Lisäksi tarvitaan yrityksiä tai organisaatioita, jotka opastavat asunnonomistajia prosessin toteutuksessa.
Kolmanneksi meidän tulisi kannustaa laaja-alaisiin tai yhteisötason peruskorjaukseen yksittäisten, yksi rakennus kerrallaan käsittävien hankkeiden sijaan. Esimerkiksi useiden rakennusten peruskorjaus samalla alueella tai asuinkorttelissa yhtenä hankkeena voi vähentää kustannuksia merkittävästi mittakaavaetujen ansiosta. Se herättää myös enemmän kiinnostusta urakoitsijoissa, jopa suuremmissa urakoitsijoissa, koska hankkeet ovat suurempia. Suuremmassa aluekohtaisessa peruskorjauksessa voimme harkita edistyneitä energiayhteisöratkaisuja, kuten jaettuja energiajärjestelmiä, hukkalämmön talteenottoa tai energian varastointia, joka palvelee aluetta, mikä ei olisi kannattavaa pelkästään yksittäisille rakennuksille. Tällainen naapuruston tai pienen energiayhteisön peruskorjausstrategia voi olla merkittävä kustannusten leikkaamisessa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että keskeiset ainesosat eivät ole niinkään uudessa teknologiassa – meillä on jo hyviä talotekniikkaratkaisuja – vaan uusissa rahoitusmalleissa ja liiketoimintatavoissa, jotka tekevät peruskorjauksesta toteuttamiskelpoista ja houkuttelevaa.