
2022

Rakennusten energiaseminaari 2022 järjestettiin 9.11., nyt jo seitsemännen kerran. Tapahtumapaikkana oli upea paviljonkimainen Pikku-Finlandia. Ajankohtaisen aiheen ympärille oli jälleen muodostettu korkeatasoinen ohjelma, ja seminaarissa palkittiin toistamiseen Vuoden energiaratkaisu.
Rakennusten energiaseminaari kokosi Pikku-Finlandiaan kolmesataa energia-asiantuntijaa, viranomaista, rakennuttajaa, kiinteistönomistajaa, suunnittelijaa ja laitetoimittajaa.
Päivän ohjelmassa oli esityksiä energian toimitusvarmuudesta ja sen vaikutuksista, energiaresilienssistä ja energiapalveluista ja taloyhtiöiden energiatehokkuudesta. Lounas- ja kahvitaukojen aikana oli mahdollisuus tutustua hienoon näyttelyyn, johon osallistui seminaarin mahdollistaneet kolmisenkymmentä yritystä ja yhteisöä.
Vuoden Energiaratkaisuna 2022 palkittiin Consti Talotekniikka Oy:n Consti Optimi -monienergiajärjestelmä, joka hallitsee rakennuksen energiataloutta ja sisäolosuhteita. Consti Optimin avulla kiinteistöjen energiankulutusta voidaan alentaa tuntuvasti: lämmityksen, jäähdytyksen ja ilmanvaihdon kokonaisenergiankulutusta voidaan alentaa jopa 50 prosenttia. Lisäksi hiilidioksidipäästöt pienentyvät merkittävästi.
Seminaarin järjestelyistä vastasivat FINVACin jäsenyhdistykset Suomen LVI-liitto SuLVI ry, VVS Föreningen i Finland rf ja Sisäilmayhdistys ry.
Valokuvia vuoden 2022 seminaarista (Kuvat: Sanna Nuutinen, Foto Bakery Oy)
Esitykset 2022
ENERGIAN TOIMITUSVARMUUS JA SEN VAIKUTUKSET
Avaussanat
Siru Lönnqvist, FINVAC
Energiamurros rakennetussa ympäristössä
Maria Ohisalo, ympäristö- ja ilmastoministeri
Niukkuuden talvi: miten pääsemme energiakriisin yli?
Oras Tynkkynen, Sitra
Sähkötehon hallinta muuttuneessa maailmantilanteessa
Samuli Honkapuro, LUT-yliopisto
ENERGIARESILIENSSI JA ENERGIAPALVELUT
Miten voidaan nopeasti pienentää energiariippuvuutta
Anna Laine, Gaia Consulting Oy
Kyberuhkien torjunta kiinteistöissä
Jarno Limnéll, Aalto-yliopisto
Yhteistyöllä energiatehokkuutta ja resilienssiä
Thomas Ekholm, Fortum
Energiayhteisöt energiatehokkuutta ja -joustavuutta parantamaan – paneelikeskustelu
– Thomas Ekholm, Fortum
– Jarmo Maunu, Adven
– Risto Kosonen, Aalto-yliopisto
ENERGIATEHOKKUUS TALOYHTIÖISSÄ
Energiankäyttö taloyhtiöissä energiakriisin näkökulmasta
Teemu Kettunen, Motiva
Taloyhtiöt sähkönkäyttäjistä sähköntuottajiksi?
Petri Pylsy, Kiinteistöliitto
Joukkovoimaa energiatehokkuuden parantamiseen taloyhtiöissä
Kimmo Karvinen, Good House Oy / Taloyhtiöklubi-hanke
Energiaviisas taloyhtiö, realismia vai utopiaa? – paneelikeskustelu
– Teemu Kettunen, Motiva
– Petri Pylsy, Kiinteistöliitto
– Kimmo Karvinen, Good House Oy
Näyttelyssä mukana
