EU on systemaattisesti kiristänyt rakennusten energiatehokkuusvaatimuksia viimeisen 20 vuoden ajan, myös syyt ja tavoitteet ovat muuttuneet. Ensin primäärisyy oli riippuvuuden vähentäminen tuontipolttoaineista (valtaosa EU maiden rakennuksista lämmitettiin kaasulla). Sen jälkeen tavoitteeksi tuli energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvien energioiden laajempi käyttö ns. 20-20-20 -tavoite (vuoteen 2020 mennessä 20%:n vähennys energiankäytössä ja 20 %:n lisäys uusiutuvien käytössä). Tämän jälkeen tavoitteeksi asetettiin lähes nollaenergiarakennukset, samalla tavoitetta kiristettiin (vuoteen 2030 mennessä 40 %:n vähennys energian kulutuksessa ja 27 %:n lisäys uusiutuvissa). Nyt viimeisessä ehdotuksessa pyritään 55 %:n energian kulutuksen laskuun vuoteen 2030 mennessä ja nollaemissiorakennuskantaan vuoteen 2050 mennessä.
Mielenkiintoista on myös eri osa-alueiden vaatimusten kiristyminen. Ensimmäisessä direktiivissä vuonna 2002 esitettiin energialaskennan periaatteet ja energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset, vuoden 2010 direktiivissä tuli mukaan primäärienergia- ja lähes nollaenergiavaatimukset sekä tehostustoimenpiteiden kustannusoptimointi. Itse asiassa EU-parlamentin tavoitteena oli nollaenergiarakennukset jo 2010 direktiivin valmistelussa, mutta jäsenmaat pitivät tavoitetta kohtuuttomana ja tavoite muuttui lähes nollaenergiaksi.
Vuonna 2018 muutoksessa lisättiin koko rakennuskannan lähes nollaenergiatavoite. Nyt tuoreimman ehdotuksen mukaan uusien julkisten rakennusten tulee olla nollaemissiorakennuksia jo vuoteen 2027 mennessä ja muiden rakennusten 2030 mennessä.
Rakennuskannan korjaamisen tärkeyttä on korostettu kaikissa vaiheissa. Nyt energiakorjauksille on esitetty entistä selvemmät tavoitteet ja vaatimus yksityiskohtaisesta kansallisesta suunnitelmasta sekä sen toteutumisen raportoinnista komissiolle, tavoitteena nollaemissiorakennuskanta vuonna 2050.
Energiatodistukset olivat mukana jo 2002 direktiivissä. Todistuksia koskevia vaatimuksia on kiristetty, ja sisältöä pyritty yhtenäistämään kaikissa versioissa. Energiatodistusten tilastointia ja käyttöä on lisätty, nyt todistus vaaditaan mm. kaikissa vuokraustilanteissa. Myös todistuksessa esitettäviä energialuokkia pyritään yhtenäistämään.
Teknisten järjestelmien tarkastustoiminta on ollut alusta lähtien direktiivissä mukana, ensin päähuomio oli kattilatarkastuksissa ja ilmastointijärjestelmien jäähdytysjärjestelmissä, joka korjattiin seuraavassa direktiivissä kuitenkin koskemaan ilmastointijärjestelmiä kokonaisuudessaan. Vuonna 2010 myös kattilatarkastukset muuttuivat koko lämmitysjärjestelmää koskeviksi. Nyt 2022 direktiiviehdotukseen mukaan on otettu myös erilliset ilmanvanvaihtojärjestelmät. Teknisten järjestelmien tarkastustoiminta voidaan kuitenkin edelleen korvata neuvontatoiminnalla kuten Suomessa on tehty.
Vuoden 2008 direktiivin täydennyksessä mukaan tuli sähköautojen latauspisteitä koskevat vaatimukset, joita Suomessakin nyt totutetaan oman lainsäädäntömme pohjalta. Vuoden 2021 direktiiviehdotus lähes kaksinkertaistaa latauspiteitä koskevat vaatimukset.
Järjestelmien säätö ja rakennusautomaatiojärjestelmä on ollut alusta lähtien mukana, myös tiukkenevin vaatimuksin. Suomessa vaikutus on ollut vähäinen, koska suuri osa vaatimuksista oli jo aikaisemmin toteutettu, kuten huonekohtainen lämmityksen säätö.
Kokonaan uutta vuoden 2018 lisäyksessä oli älyvalmiusindikaattori, jonka avulla pyritään mittaamaan kuinka hyvin automaatio ottaa huomioon käyttäjän, energiaverkkojen ja energiatehokkuuden vaatimukset. Indikaattorin käyttöönotto jäi vapaaehtoiseksi, jäsenmaissa päätettäväksi, ehkä sen monimutkaisuuden vuoksi. Indikaattoria ei ole kuitenkaan unohdettu, sen käyttöönottoa edistäviä vaatimuksia on vuoden 2021 ehdotuksessa.
Ottaen huomioon koko EU:n lainsäädäntöprosessin monimutkaisuuden ja hitauden, niin rakennusten energiatehokkuuden parantamisessa on edetty ripeästi ja saavutettu paljon 20 vuoden aikana. Jäsenmaille riittää työtä säädösten toimeenpanossa kansallisella tasolla ja rakennusalalle töitä.
